Asiakkaasi auttavat Sinua enemmän kuin mielellään. Tartutko tarjoukseen?

Viimeisen kymmenen vuoden aikana useimmin minulle esitettyjä kysymyksiä palvelumuotoiluun ja asiakkaiden osallistamiseen liittyen ovat olleet: ”Ovatko kiireiset asiakkaamme valmiita osallistumaan? Suostuvatko he kertomaan näkemyksistään, kokemuksistaan sekä ideoistaan, ja kehittämään toimintaamme ja palveluitamme yhdessä kanssamme?”

Kysymykset ovat aiheellisia ja ymmärrettäviä aikana, jolloin jokainen meistä puntaroi hyvinkin tarkkaan, miten ja mihin käytämme vapaat vuorokauden minuuttimme.

Vastaus kysymyksiin on kuitenkin oman kokemukseni mukaan rohkaiseva ja kannustaa toimimaan.

Asiakkaasi ovat enemmän kuin valmiita auttamaan, kun tavoitteena on tehdä asiat paremmin.

Olipa kyseessä sitten viestien ja viestinnän selkeyttäminen, arkea helpottavan palvelun tai toimintamallin kehittäminen tai tulevaisuuteen liittyvien tarpeiden ja odotusten luotaaminen – apua saa, jos antaa siihen mahdollisuuden. Asiakkaita innostaa kokemus siitä, että he pääsevät vaikuttamaan itselle merkitykselliseen asiaan. Heitä puhuttelee mahdollisuus rakentaa henkilökohtaisesti parempaa tulevaisuutta tai sujuvampaa arkea itselle ja muille.

Tätä kuvaa hyvin tapausesimerkki viime vuodelta. Varhaisen palveluprototyypin testaukseen ensi kertaa osallistuneista lähes 80 % ilmaisi oma-aloitteisesti kiinnostuksensa osallistua myös palvelun seuraavien vaiheiden kehittämiseen. Jättäisitkö itse näin suuren potentiaalin käyttämättä?

Tartutko siis asiakkaidesi tarjoukseen? Annatko heille mahdollisuuden osallistua?