Harjoittelijan tunnelmia Sourcelta

Kuka olet? 
 
Olen Sanna, Sourcen viestinnän harjoittelija. Ennen harjoittelua työskentelin sisällöntuotannon parissa ja tätä kautta päädyin opiskelemaan viestintää ja harjoitteluun Sourcelle.  
 
Mitä odotuksia sinulla oli harjoittelusta? 
 
Sourcelle hakiessani halusin saada konkreettista kokemusta markkinointiviestintätoimistossa työskentelemisestä ja päästä tutustumaan mielenkiintoisia asiakkuuksia ja projekteja vetävän luovan yrityksen toimintaan. 
 
Mitä olet oppinut harjoittelussa? 
 
Jokainen päivä Sourcella on erilainen. Yhteen päivään saattaa mahtua uusien sovellusohjelmien opettelua, sisäistä suunnittelua, yhteistyötä asiakkaiden kanssa, luovaa työtä sekä pitkäjänteistä aherrusta. Olen oppinut uusia taitoja esimerkiksi someviestinnän suunnittelusta ja mittaamisesta. On ollut antoisaa päästä osaksi moniin viestinnän eri kenttiin ja nähdä, miten kaikki liikkuvat palaset isoissakin viestintäkokonaisuuksissa loksahtavat paikoilleen, kun kaikki tuovat mukaan projekteihin tarvittavat osaset omalla ammattitaidollaan.  
 
Onnistuminen: 
 
Näen myös epäonnistumiset onnistumisina, vain niiden kautta oppii ja kehittyy! Tärkeänä taitona on ollut tiedon nopea omaksuminen ja sitä kautta erilaisten asiakkuuksien viestintäkonsepteihin hyppääminen. Erityisesti olen pitänyt pienimuotoisista henkilöhaastatteluista ja tekstien luomisesta haastatteluiden pohjalta. Onnistumisiin lukeutuu esihenkilöltä, kollegalta tai asiakkaalta työstäni saatu positiivinen ja rakentava palaute siinä missä toimiston kopiokoneen onnistunut käynnistäminen! 
 
Haaste: 
 
Työ markkinointiviestintätoimistossa on monipuolista ja vaihtelevaa. Järjestelmällisellä luonteella hyvin suunniteltu työviikko saattaa heittää kärrynpyörää viikon aikana moneen otteeseen. Välillä on uskallettava tehdä päätöksiä lennosta ja luottaa oman kynän jälkeen. 
Toisena puolena on, että työ pysyy mielenkiintoisena, monipuolisena ja vaiherikkaana sekä kehittää muutoskyvykkyyttä vaihtelevien ja yllättävienkin työtehtävien välillä. 
 
 
Mitä haluaisit vielä oppia? 
 
Harjoittelu Sourcella on ollut tähän asti antoisaa ja viestinnän osaamisen työkalupakkiin on tarttunut monia uusia työkaluja. Myös markkinointiviestinätoimistolle tyypillinen sanasto on tullut tutuksi ja omaankin sanavarastooni on tarttunut ilmauksia kuten ländäri, leiska, case jne. Harjoittelun aikana toivon vielä pääseväni somekampanjoiden mainonnan pariin ja vaikkapa Sourcen videotiimin matkaan kuvauskeikalle.  
 
 
Terveiset tuleville harjoittelijoille 
 
Sourcella kohdellaan kaikkia tasavertaisesti ja kysyä voi aina, myös tyhmiä kysymyksiä! Sourcella harkkarin näkökulmia arvostetaan ja harjoittelussa pääsee osaksi vaativiakin asiakkuuksia sekä kokonaisuuksia. Parhaiten harjoittelusta saa irti kuuntelemalla, havainnoimalla ja tarttumalla härkää sarvista itselle haastavienkin työtehtävien äärellä. Sourcelaiset ovat lämminhenkistä ja inspiroivaa porukkaa!