Sourcen päivitetty vastuullisuusraportti 2021 on julkaistu!
Source haluaa ottaa vastuullisuusnäkökulman osaksi kaikkea liiketoiminnan kehittämistä. Vapaaehtoinen raportointi auttaa kirkastamaan ja kehittämään Sourcen liiketoimintastrategiaa. Source aloitti vastuullisuusraportoinnin vuonna 2020, ja nyt päivitetty vastuullisuusraportti vuosimallia 2021 on julkaistu. Tutustu Sourcen vastuullisuusraporttiin 2021.
“Vastuullisuus on myös toive paremmasta tulevaisuudesta.”
Vastuullisuus on Sourcen yksi tärkeimmistä arvoista. Ilmaston lämpeneminen sekä muutokset kansainvälisessä politiikassa tuovat arvopohjaiset asiat nyt yritysten käsille enemmän kuin koskaan. Elämme suurta murroksen aikaa, jossa puheet muuttuvat konkretiaksi –vastuullisuudesta on tullut merkittävä osa liiketoimintaa sekä kuluttajavalintoja. Tarpeet ovat aitoja ja niihin ollaan valmiita investoimaan.
Sourcen vastuullisuustoimenpiteet pohjaavat sourcelaisten omaan ajatusmaailmaan ja siksi vastuullisuus oli helppo ottaa osaksi yrityskulttuuria. On ollut mahtavaa huomata, kuinka vastuullisuudesta on tullut koko henkilöstön yhteinen toimintatapa. Vastuullisuus näkyy myös asiakkuuksissamme, esimerkiksi Ålandsbankenin Itämeriprojektissa, jonka parissa olemme työskennelleet jo vuosikymmenen. Source on lähtenyt vastuullisuustyönsä raportointiin toimialallaan ensimmäisten joukossa, ja koemme, että vastuullisuusraportointi on kauaskantoinen investointi tulevaisuuteen, joka päihittää lyhytnäköisen voiton tavoittelun.
Myös henkilöstövastuullisuus ja työyhteisön tasa-arvoisuus ovat Sourcella tärkeitä arvoja, ja henkilöstön hyvinvointi onkin yritykselle kaikki kaikessa. Meillä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, eikä vihapuhetta tai syrjintää suvaita. Pyrimme rakentamaan työyhteisöä, joka kestää ja pysyy hyvänä ja turvallisena paikkana työskennellä pitkälle tulevaisuuteen ja kriisienkin yli. Ihmisten jaksaminen on ollut kovilla pandemian alusta asti ja olemme tehneet jatkuvasti töitä mm. HR-toimintoja vahvistamalla, jotta kaikilla on hyvä olla töissä.
Muutos tapahtuu nyt, ei huomenna. Yritysten pitää miettiä, hyppäävätkö ne vastuullisuuden junaan ensimmäisinä vaiko vasta jälkijunassa. Sourcen matka kohti vastuullisuutta on jo hyvässä vauhdissa. Vastuullisuus on myös toive paremmasta tulevaisuudesta.
Jaakko Kantola
luova johtaja, CEO
+358 40 550 1283